|
|
| Hei, tämä on erittäin mielenkiintoista:
kun kysyt naispuoliselta ihmiseltä, miksi olet menossa armeijaan tai
miksi olit siellä, tulee aina sama vastaus: “Haluan/halusin hakea
rajojani”.
Nyt on niksien paikka. On parempiakin tapoja kokeilla omia rajoja ilman, että tarvitsee huinia vähintään puoli vuotta suojatyöläisten komenneltavana: * Suosikkikeinoni on täyttää akvaario kylmällä vedellä + jääkuutioilla ja upottaa (oma) käsi olkapäätä myöten sinne. Itselläni rajat tulevat vastaan useimmiten alle minuutissa, mutta mikäli meneillään ovat treffit, pystyn kyllä pidättämään helvetinmoista jäätävää poltetta sisimmässäni puolitoistakin minuuttia - silkasta näyttämisen tarpeesta. Eivät naiset halua nöösejä, jotka alkavat jo kymmenen sekunnin kuluttua ruikuttaa, että “kuseon niin kylmää, njän njän njää”! * Eräs naispuolinen ystäväni kertoi kokeneensa armeijassa herätyksen jo parin kuukauden jälkeen: hän lopetti palveluksen, osti vanhan Toyota Corollan, vuokrasi sammakkopuvun, irrotti autosta etulasin ja lähti köröttelemään Ykköstietä eräänä kuraisena lokakuisena iltana. Kun vastaan tuleva rekka roiskauttaa ohjaamoon litratolkulla lokaa & silkkoa, sitä kuulemma todella tuntee elävänsä, olevansa sinut oman naiseutensa kanssa. Olisin halunnut istua pelkääjän paikalla, mutta palvelin jo 1995 Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta nro 6:ssa. * Annika-niminen kaverini ex-avopuoliso oli jo täyttänyt intin ilmoittautumiskaavakkeen valmiiksi ja vissiin pannut kuorenkin kiinni, kun hän jämähti tuijottamaan tv:stä Joonas Hytönen Show:tä. Hän onnistui katsomaan lähetyksen loppuun saakka, ja inttipumaski sai mennä roskikseen: Annika tajusi, että pystyy tämän jälkeen mihin vain, tosin pari Subutexia joutui neiti ottamaan mainostaukojen aikana, mutta kuitenkin. * Itsekin aikanaan kutsunnoissa koetin välttyä armeijaan menolta: kysyin kutsuntaviranomaiselta, hyväksilukeeko kaikkien Poliisiopisto-elokuvien putkeen katsominen armeijan käymistä (olin päässyt viitososaan saakka, sitten tuli migreeni). Ei kuulemma hyväksilukenut: olisi pitänyt olla yhtäjaksoista katselua ainakin seiskaosan puoleenväliin saakka. Tuo oli siis 1994. Kysyin tämänhetkisestä vaatimustasosta äskettäin, ja sain tiedon, jonka mukaan naisilla riittää kolme vapaavalintaista Poliisiopisto-elokuvaa (neljä, jos on pyrkinyt laskuvarjojääkäreihin), jotta saadaan haettua ne armeijaa vastaavat rajat. * Raskaaksi hankkiutuminen ja lapsellisuus ovat aina hyvä vaihtoehto armeijalle. Lapsia katsotaan aina hyvällä, ja tiineenä olevalle naiselle annetaan aina tilaa, hänelle avataan ovi. Jummi kun herttaista, onko sille nimi jo. Kun lapsi pulpahtaa, niin pikkaisen alapäässä kirpaisee, mutta silti mistään inkvisitiosta tuskin on kyse. Seuraa muutama valvottu yö, allergioiden toteaminen, vaippainvaihtoa, kouluunsaattamisia, rippi- ja ylioppilasjuhlat, ja kohta jälkikasvu jo viekin kunnalliskotiin, ja jos kauniisti pyydät, niin hän vaihtaa avannepussisi uuteen. Eikö koko elämä ole rajojen
hakemista?
|
|
|