Turo Linjama 1964-2009
  Lähimmäisemme, työtoverimme, kaverimme, ystävämme, hanipuppelimme Turo Tapani Linjama (1964-2009) on kuollut 17.4.2009. Hän oli syntynyt vuonna 1964 Tärvelän pitäjässä, minkä jälkeen hän teki suurimman oman elämäntyöstään siellä. Kuolintyökin on nyt tehty, Tärvelässä niin ikään.
  Ystäväpiirissämme Turo (k.2009) muistettiin iloisena, mutta surullisuuteen taipuvaisena miehenä. Tarpeeksi humalassa joku saattoi Teron naisenakin muistaa. Ennen pitkää vakava, niskaperäinen jännityspäänsärky sai hänestä sitten niskaperäotteen, kuten oheisesta, viimeisestä koskaan hänestä otetusta valokuvasta saattaa karmivasti päätellä. Ei hätää, Turo, taivaassa sitten tavataan, ja otetaan sitten taas kuvia!
  Turo Linjama (s.1964) omisti elämänsä omakustannekirjojen kansigrafiikoille. Freelancer- nimityksestä hän ei koskaan pitänyt, ja pyysikin loppuaikoinaan kutsumaan itseään Turoksi. Hänen taiteellinen silmänsä oli ehtymätön, vaikkei toki aina erehtymätön. Moniin runoantologioihin hän teki julkisivun paitsi täysin pro bono, silloin tällöin myös post mortem!
  Hyvästi, Turo. Tulemme kaipaamaan sinua. Lähdit aivan liian aikaisin. Jo seitsemältä illalla, kun itse veikkasin yhdeksää. Hävisin jaloviinapullon.

Jarmo Työppönen
Tärvelän harrastajagraafikot ry:n pj ja ystävä

ESIMERKKEJÄ TURO LINJAMAN TEKEMISTÄ KIRJANKANSISTA
Julkaistu perikunnan luvalla

Saunatarinoita










Pääsivulle