Mikään maailmassa ei taida olla idioottivarmaa. Yksinkertainenkin asia tai keksintö pystytään pilaamaan designillä tahi muunlaisella hönpötyksellä.
  Kakarana olin sen verran normaali muksu, että pesäpallo ehti kiinnostaa ala-yläasteaikana. Ehkä sääntöjen perimmäinen yksinkertaisuus (”Osu palloon ja juokse”) oli se, joka kiehtoi. Tai sitten ulkovuorot, joiden aikana ei tarvinnut rähkiä, vaan sai jopa puhua joutavia kolmospesävahdin kanssa.
  Maailmanhistorian suurin tapahtuma tapahtui vuonna 1492, kun Kolumbus löysi mantereen, jonka kulttuuri oli myöhemmin viitoittava miljoonien nuorien häiriökäyttäytymistä. Maailmanhistorian toiseksi suurin tapahtuma on vuodelta 1986, jolloin Janne Kuusinen osui palloon koulun pitskuottelussa. Tarkistakaa vaikka MitäMissäMilloin - kirjasta!
  Kunhan vain saatiin porukka kokoon, pelailtiin pesäpalloa silloin tällöin kouluajan ulkopuolellakin. Hommasta ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään ilman välineitä. Ensin piti isukilta kinuta maila. Menimme urheilukauppaan ja ostimme pesäpallomailan. Ei kestänyt kauaakaan, kun tajuttiin, että pallon nappaaminen paljain käsin oli usein melko kivuliasta. Niinpä piti isukilta kärttää vielä räpylä. Toiset varastivat kyseisen kapineen koulusta, mutta minä ja isukki menimme urheilukauppaan ja ostimme ihkauutukaisen pesäpalloräpylän, johon ei ollut kustu sisälle.
  Fataali käännekohta lajin harrastamiselle oli se, kun tajusimme, että pesiksen pelaaminen tennispallolla on ihan maitoilua: eihän McEnroekaan pelannut pesäpallolla. Niin piti vielä häntä koipien välissä pyytää isäpappaa maksamaan pesäpallo.
  Kolmannelta urheilukauppareissultamme toimme ison puupallon, joka oli meille myyty pesäpallona. Epäilen näin jälkikäteen suuresti ko. pallon pesäpalloutta: se oli kova, isohko, kömpelö, ja jos sen otti kiinni, sattui käteen, vaikka olisi käyttänyt räpylää.
  Muutaman kerran ehdimme “pesäpalloa” juniorimailallamme lyödä, kunnes tuli isän vuoro. Osuman yhteydessä kuului puumaisen väkivaltainen rasahdus. Pesäpallomailan säleet leijailivat pitkin lähiöpihaa, eikä kellään ollut enää kivaa.
  Myöhemmin ostimme uuden mailan. Kiinnostus pesäpalloa kohtaan ei jatkunut enää pitkään, ja maila toimi minulla aika kauan 14-tuumaisen Hitachi-matkatelevisioni kaukosäätimenä. Joskus vieläkin, elämän tylsinä hetkinä, mieleeni pulpahtaa mielikuva superisästä, joka lyömällä demolekylisoi lasten pesäpallomailan tulitikun kokoisiksi siipakkeiksi.
  Ja se ”Kräts” - ääni.